Monday, October 7, 2013

Tatuointi ei ole ikuinen


Tosi monet ovat jo pitkään toivoneet tästä aiheesta postausta, ja olen saanut jonkin verran sähköposteja, joissa kysytään tatuoinnin poistattamisesta ja koko prosessista.
Nyt ajattelin kirjoittaa oman tarinani tatuoinnin poistosta.

Istuin 6. tammikuuta 2012 hotellini huoneen lattialla Filippiineillä ja luin blogiin tulleita kommentteja uudesta tatuoinnistani. Jouduin istumaan oven edessä lattialla, koska netti ei toiminut muualla huoneessa.
Osa kommenteista oli positiivisia, oikeastaan suurin osa oli positiivisia, mutta sitten oli myös niitä todella loukkaavia kommentteja. Silloin mä todellakin itkin ihmisten loukkaavien kommenttien takia varmaankin ensimmäistä kertaa.
Sitten se koko tilanne alkoi vasta valjeta mulle.
Tajusin, että nyt oon mennyt tekemään todella suuren virheen. Sellaisen virheen, jonka kanssa joutuisin elämään hautaan asti.
Olin otttanut todella ison ja ruman tatuoinnin, nukahtanut kesken tatuoimisen ja tatuoitsija oli lisännyt sinne tänne mustetta ja pari tähteä kysymättä multa.

Olin tuntenut koko reissun ajan oloni todella yksinäiseksi, mutta sillä hetkellä maailman toisella puolen oikea käsi epäonnistuneesti tatuoituna en voinut muuta kuin yrittää pysyä henkisesti kasassa.
Mulla oli paluuliput takaisin Suomeen vasta kolmen viikon päästä, mutta sillä hetkellä päätin, että teen kaikkeni päästäkseni takaisin Suomeen joko samana tai seuraavana päivänä.

Menin hotellini aulaan ja pyysin respan työntekijää soittamaan lentokentälle ja Filippiinien kolmeen eri lentoyhtiöön, että onko vapaita lentoja Puerto Princesassa Manilaan vielä sinä iltana tai seuraavana aamuna. Vapaita paikkoja ei kuulemma enää ollut.
Päätin, etten lannistu vielä, vaan yritän itse saada lennot omalla koneellani.
Menin hotellin baariin koneeni kanssa ja aloin selvittää koska voisin lentää Manilaan.
Parin tunnin epätoivoisen etsinnän jälkeen sain buukattua lennot heti seuraavalle aamulle Manilaan.
Pieni onnistumisen tunne helpotti ihan vähän oloa. Ajattelin, että teen kaikkeni päästäkseni Suomeen, yritän pysyä kasassa ja sitten Suomessa katsotaan, että miten tästä jatketaan eteenpäin.

En nukkunut koko yönä, koska jännitin niin paljon, että miten etenen kotiinpaluun kanssa sitten Manilassa. Aamulla menin hotellin aamupalalle, mutten saanut mitään kurkusta alas, kun jännitin niin kovasti. Olin puhunut äitini kanssa yöllä puhelimessa ja itkenyt, että kotiin on päästävä.
Pidin ainoaa pitkähihaistani peittääkseni käden. En halunnut itse edes nähdä kättäni. Kipu kuitenkin muistutti kokon ajan, että puolet oikeasta kädestä on ison mustan tatuoinnin peitossa.
Aamupäivällä saavuin Manilaan ison vaaleanpunaisen matkalaukkuni kanssa. Mulla ei ollut paluulippuja Suomeen, enkä tiennyt mistä ne voisin hankkia. Olin yrittänyt puolet yöstäni buukata lentoja Manilasta Helsinkiin, mutta kaikki lennot oli vuoden ajankohdan takia buukattu täyteen. Seuraavat vapaat lennot olisi neljän päivän päästä, enkä todellakaan halunnut odottaa Manilassa siinä mielentilassa niin kauaa.

Raahasin isoa matkalaukkuani ja menin kysymään eräältä keski-ikäiseltä filippiiniläiseltä lentokenttävirkailijalta neuvoa. Mies puhui todella hyvää englantia ja ymmärsi hätäni.
Sanoin, että eräs perheenjäseneni on yllättäen sairastunut pahasti, ja mun on pakko päästä takaisin kotiin mahdollisimman pian. Ennen kuin mies lopulta auttoi mua, niin hän halusi tietää seurustelenko, mikä mun koko nimi on ja onko mulla facebookkia. Kaikki miehet kyseli noita juttuja Filippiineillä, kun matkasin yksin. Se oli jollain tapaa alentavaa vastata flirttiin, mutta ilman sitä ei olisi pyyteetöntä apua herunut. Jopa poliisi käyttäytyi näin Puerto Princesassa.
Mut neuvottiin jonkun toisen lentokenttätyöntekijän auton kyytiin, ja pyysin kyseistä miestä viemään mut KLM:n lipunmyyntipisteeseen terminaali kakkoseen. Olin aika varma, että sieltä saisin helpommin lipun, koska KLM:llä olin lentänytkin Manilaan ja tiesin, että KLM:n kone lähtisi päivällä Honkkarin ja Amsterdamin kautta Helsinkiin. Paikat oli kuitenkin mennyt, mutta ehkä siellä olisi joku peruutuspaikka.
Mies oli kuitenkin toista mieltä.. Hänellä oli joku puolituttu, joka piti matkatoimistoa jollain syrjäkadulla.
Astuin sisään todella hämärän oloiseen matkatoimistoon. Seinillä oli Air Philippines ja Cebu Pacific-yhtiöiden mainoksia ja Filippiinien eri saarten kuvia, mutta ei mitään mainintaa kaukolennoista tai Euroopasta. Matkatoimiston omistajarouva kysyi, että minne haluaisin lentää ja kirjoitin paperille HELSINKI. Nainen ei ollut koskaan varmaankaan kuullut koko paikasta, koska hän vain pyöritteli silmiään ja katsoi mua ihmetellen. 
Siinä meni varmaan tunti, kun nainen soitteli eri paikkoihin, ja mä halusin vaan lähteä sielä pois, koska koko homma tuntui aivan toivottomalta.
Mutta sitten yhtäkkiä matkatoimiston nainen sanoi ääneen Finnair ja kirjoitti paperille jotain.
Hän sanoi ääneen englanniksi expensive expensive, mutta mä olin päättänyt, että hinnalla millä hyvänsä!
Nainen kirjoitti paperille 86 000 filippiinien pesoa. Pyysin häntä kirjoittamaan summan euroissa, ja se oli lähemmäs 1500 euroa. Sanoin, että otan liput ja annoin korttini hänelle. Ei kelvannut, lipun hinta piti maksaa käteisellä. Menin sen lentokenttämiehen kanssa lähimmälle automaatille ja aloin nostaa rahaa. Automaatista sai kerralla vain 10 000, joten mun piti tehdä aika monta nostoa, ja jokaisesta nostosta meni 7 euroa. Lentokenttämiehen silmissä loisti dollarin kuvat...
Ostin lentolipun Suomeen samalle illalla. Ensin pitäisi lentää Honkongiin ja sieltä Pekingiin ja sieltä Suomeen. Olisin seuraana päivänä Suomessa ja lentoaikaa olisi noin  28 tuntia.
En saanut kuin a-nelosen, jossa oli pari lausetta jotain tekstiä, ja sen piti olla sitten mun lentolippu.
Olin hieman epäileväinen.
Mies vei mut lentokentälle ja totta kai pyysi rahaa. Annoin miehelle tuhat filippiinien pesoa, joka oli silloin about 20 euroa. Hän kiittämättä otti rahan ja lähti pois. Siinä oli about hänen kahden viikon palkkansa.

Odotin Manilan lentokentällä yhdellä penkillä 8 tuntia lentoa Honkongiin.
Isäni soitti yllättäen ja haukkui puhelimessa uuden tatuointini maanrakoseen.
Pyysin, ettei tatuoinnista puhuttaisi.
Seuraavaksi pääsin koneeseen, ja olin niin onnellinen, että matka sai viimein alkaa!
Seuraavaksi istuin Honkkarissa monta tuntia.

Pekingissä alkoi sitten seuraavat vastoinkäymiset.
Multa kysyttiin viisumia ja lentolippuja. Tietenkään mulla ei ollut viisumia, koska tarkoitus ei ollut jäädä Manner-Kiinaan.
Sanoin, että mulla ei ole viisumia, koska vaihdan vain lentoa Suomeen.
Nainen pyysi multa lentolippuja, mutta mulla oli vain se yksi vaivainen paperi, ei muuta.
Sanoin, että tässä on kaikki mitä mulla on! Sanoin, että en ole missään nimessä jäämässä Pekingiin!
Nainen huusi englanniksi LIAR! Sillä hetkellä mun mielen valtasi epäilys, että mulle oltiin myyty sika säkissä! Mut on lähetetty Philippiinien omalla lentoyhtiöllä Pekingiin, josta en pääsisi minnekään ilman viisumia. Olisin siellä sitten niinkuin Tom Hanks Terminaali-leffassa. Olin joutunut maksamaan lipun käteisellä, eikä mua oikeasti oltu buukattu mihinkään Finnairin koneeseen.
Nainen kuitenkin antoi mun mennä, mutta mä olin ihan varma, että sinne jäisin.
Olin terminaali ykkösessä ja mun pitäisi päästä terminaali kolmoseen.
Peking on sellainen mesta, että kukaan ei osaa englantia tai on olevinaan ettei osaa, ja ketään ei oikeasti yhtään kiinnosta auttaa.
Kiinalaiset on sellaisia, että ne ei välitä muiden asioista. Mä oon viisi kertaa käynyt Pekingissä ja todennut, että siellä ei parane olla neuvoton. Kukaan ei sua auta siellä.
Kysyin epätoivoisesti matkustajilta ja lentokenttävirkailijoilta neuvoa, mutta porukka vaan viittoi mut pois. En tiennyt yhtään mihin mennä. Ulkona oli -20 astetta pakkasta ja mulla oli vain yksi pitkähihainen päällä.
Ja tässä huomasin pienen porsaanreiän, miten Pekingiin pääsee ilman viisumia. Nimittäin mä olisin voinut lähteä mihin vain siitä. Mulla ei kuitenkaan ollut jenejä eikä taxeissa voi maksaa kortilla, joten paljoa siinä minnekään lähdetä. Ja paljoa sinne jääkylmään Pekingiin kiinnostanutkaan lähteä.
Lopulta mä tajusin seurata paria kiinalaista matkustajaa ja kiipesin lentokenttäbussiin, joka meni pitkän matkan terminaali kolmoseen.

Sitten mä yritin soittaa Finnairin lipunmyyntipalveluun ja tarkistaa onko mulla varmasti lennot Suomeen. Jonotin  20 minuuttia, mutta en päässyt läpi.
Lentoon oli vielä aikaa 15 tuntia, joten koko lentoa ei vielä näkynyt miltään taululta.
Soitin äidille, että soittaisi Finnairin lipunmyyntiin.
Meni neljä tuntia jännityksessä, kunnes sain varmistuksen, että olen oikeastikin sillä lennolla.
Silloin mä viimeistään helpotuin.
Odotin ne 15 tuntia jääkylmällä lentokentällä muutaman pyyhkeen alla.
Kun mä pääsin tuttuun paikkaan passintarkastuksen jälkeen, niin aloin vähän hymyillä. Näin Finnairin lentokoneen ikkunan läpi ja tunsin sillä hetkellä, että oon viimein onnistunut!
Kun mä nousin koneeseen, niin ihmettelin, että missä mun paikka oli, en löytänyt koko paikkaa mistään. Kävin kysymässä lentoemännältä neuvoa ja selvisi, että paikkani on bisnesluokassa.
Se oli niin positiivinen yllätys, vaikka mä olisin ollut valmis vaikka seisomaan päälläni keskellä käytävää.
En nukkunut koko matkalla vaan tuijotin tiukasti ikkunasta alas ja odotin, että nään Suomen ja Helsingin.
Helsinki-Vantaan kentällä mua lopulta vastassa oli äiti, ja sillä hetkellä mä itkin onnesta!

Siitä alkoi sitten pitkän pitkä hyväksymisprosessi.
Ensimmäiset kaksi päivää meni itkiessä. Mä en ihan helposti itke,  mutta kun kädessä on todella iso ja pikimusta ruma kuva, jota pitäisi sietää loppuelämä, niin siinä on neuvot vähissä.
Äidin miesystävä yritti saada mua priorisoimaan elämää. Jotain paljon kamalampaa olisi voinut tapahtua, olisin voinut menettää jossain onnettomuudessa koko käteni, joku olisi voinut kuolla, olisin voinut sairastua. Välillä yritin ajatella järkevästi, että se on vain tatuointi, tulen vielä joskus hyväksymään sen, mutta se itseinho kättäni kohtaan ei helpottanut.
Aloin tutkia nettiä, että millä menetelmillä tatuoinnin voisi poistattaa.
Mitään kovin konkreettista ei tullut vastaan. 

Missä? Mitä? Miten?
Lopulta kävelin yhteen helsinkiläiseen suosittuun tatskaliikkeeseen.
Menin näyttämään kättäni ja kysymään, että mitä tälle voisi tehdä. Peittotatuointi ei olisi mahdollinen, mutta jos siihen lisäisi jotain, niin ehkä siitä tulisi parempi.
Tatuointiliikkeen mies katsoi kättäni hetken aikaa, ja lopulta totesi rehellisesti, että ei tolle voi oikein tehdä mitään. Mutta jos sitä vaalentaa laserilla, niin sitten siihen saisi peittotatuoinnin.
Vaalentaa?! Miten?
Ja niin mut neuvottiin Eiran sairaalaan.
Soitin heti seuraavaksi Malinille, joka tekee Eiran sairaalassa Nd:YAG-laserhoitoja.
Malin käski mun odottaa kaksi kuukautta, että tatuointi on kokonaan parantunut, jonka jälkeen hoidot voisi aloittaa.

Tatuointi voidaan vaalentaa tai poistaa kokonaan laserhoidoilla.
Ennen hoitoa olin hankkinut emla-puudutusvoidetta lääkäriltä, mutta kun saavuin ensimmäiseen laserhoitooni, päätin, että kestän kivun, koska itsehän olin tatuointini päättänyt ottaa.
Olkoon se opetuksena tulevaisuudelle.
Eiran sairaala sijaitsee Helsingin Eirassa ihan siinä "salkkaritalon" vieressä.
Ystävällinen henkökunta neuvoi mut viimeiseen kerrokseen, jonne mentiin pienen pienellä hissillä, jota ensin luulee vain tavalliseksi oveksi.
Viidenteen kerrokseen saavuttua kävellään huoneeseen, jonka ovessa on numerot 666.
Ajattelin silloin, että mitähän tämäkin enteilee.
Ensimmäisellä hoitokerralla kipu oli aikamoinen.
Monet kysyy, että sattuuko tatuoiminen. Mun mielestä se ei oikeastaan satu, mutta kipuhan on yksilöllistä. Laserhoidon aiheuttama kipu ei ole mitään verrattuna tatuoimiseen.
Siksi mä suosittelen hankkimaan sitä emla-voidetta.
Mitä enemmän tatuoinnissa on pigmenttiä, niin sitä enemmän se sattuu. Haalean tatuoinnin poisto on kivuttomampaa.

Laitoin silmilleni suojalasit ja sitten alettiin ampua laserilla tatuointiin.
laser hajoittaa väripigmentin pieniin mikroskooppisiin osiin ja pigmentti poistuu iholta aineenvaihdunnan mukana. Eli kuva ei siis missään nimessä lähde heti pois. Oikein tumma kuva muuttuu aluksi vaaleaksi, mutta hetken päästä se alkaa punoittaa. Mulla käsi meni rakkuloille ja turposi kaksinkertaiseksi.
Rakkulat paranivat reilussa viikossa ja turvotus laski parissa päivssä.
Hoito maksoi 150 euroa ja hoidon voi uusia 6-8 viikon päästä.
Tällaisia 150 euron kertahoitoja yhden tatuoinnin poistamiseen vaaditaan kuvasta riippuen 4-12.

R20 tatuoinninpoistometodi

About 5 hoitokerran jälkeen Malin kertoi uudesta Suomeen tulevasta tatuoinninpoistometodista, joka olisi entiseen kertahoitoon neljä kertaa tehokkaampaa.
Olin ensimmäisiä sitä kokeilevia asiakkaita, ja pakko sanoa, että se on paljon tehokkaampi kuin pelkkä kertahoito.
Hoidon ideana on se, että sama laserhoito toistetaan saman päivän aikana neljä kertaa. Hoitojen välissä pidetään 20 minuuttin tauko, jotta ihon turvotus ehtii laskea mahdollisimman paljon.
Käsi on paljon turvonneempi ja kipeämpi kertahoitoon verrattuna, mutta kuva haalenee huomattavasti nopeammin. R20-hoito maksaa 600 euroa, ja hoitoja tarvitaan kahdesta viiteen.
Hoidon voi uusia kolmen kuukauden päästä.

R0-tatuoinninpoistometodi

Ensi kuussa menen ensimmäistä kertaan pari kuukautta sitten tulleeseen tatuoinninpoistomenetelmään. Siinä ideana on se, että hoidon välissä ei pidetä 20 minuutin taukoa, vaan tatuoinnin päälle levitetään Perifluorodecalin-nestettä, joka estää ihon turpoamisen.
"Aine vaikuttaa iholla niin, että se vähentää ihon pintajännitettä sekä kuljettaa happea hoitoalueelle, jossa happi hajoaa aineen alkaessa vaikuttaa. Valkoiset kuplat, jotka väliaikaisesti ilmestyvät iholle tatuoinninpoiston yhteydessä, häviävät muutaman sekunnin sisällä ja siksi alue voidaan ottaa käsittelyyn heti uudestaan."

Hoidot uudella R0-menetelmällä aloitetaan ensimmäisenä Suomessa Eiran sairaalassa 1. marraskuuta 2013. Hintaa R0-hoidolla on 600 euroa.

Voin kertoa seuraavan hoidon jälkeen, että millainen se oli verrattuna R20-hoitoon.

 Kauan kestää poistattaa kuva?

Oma tatuointini oli erittäin suuri ja musta. Lisäksi se on tehty Filippiineillä jollain erilaisella musteella ja mahdollisesti aika eri tavalla.
Arvio ton kokoisen tatuoinnin poistoon aikaa menee vuodesta kahteen.
Mustaa väriä on helppo poistattaa, toisin kuin taas jotkut värit poistuvat ihosta hitaammin.
Siksi ei kannata odottaa, että tatuoinnin saisi nopeasti pois.
Ota toi aika eräänlaisena elämän prosessina.
Itsensä soimaaminen ei auta, mutta kaikkien niiden eri tunteiden hyväksyminen auttaa. Jos surettaa, niin sure rauhassa.
Mä olin itselleni hyvin vihainen pitkän aikaa, mutta ajan kanssa aloin hyväksyä tilanteen. Tatuoinnista en ole koskaan oppinut pitämään, mutta tatuoinnin kanssa olen oppinut elämään.

Jääkö arpia?
Itselleni ei ole jäänyt yhtään arpea, ja Malin poistattaa tatuointeja sillä periaatteella, että arpia ei jää.
Se on ihan kuvasta kiinni, että miten vahvoilla tehoilla poistoja voidaan tehdä, ilman että arpia tulee.
Hoidon jälkeen tatuoinnin päälle saattaa tulla rakkuloita, joten niitä ei kannata raapia.

Mitä maksaa?
Kertahoito 150 euroa, ja hoitoja tosiaan tarvitaan neljästä reiluun kymmeneen.
450 euroa maksaa R20 ja R0-menetelmät joita tarvitaan about kahdesta viiteen.

Missä?
Eiran sairaalassa.


Kuvat otettu maaliskuussa 2012.


 Tatuointi juuri otettu 6.1.2012
Hoitoja en kuitenkaan aloittanut kuin vasta maaliskuussa.
 Kuva tasan vuosi sitten.
Tänään otettu.

Mitä tästä opimme?
Mä toivon, että tästä tekstistä oli apua niille, joilla on sama tilanne kuin mulla.
Oon saanut aika monelta meiliä, että on tullut tehtyä virhearviointi ja juuri otettu tatuointi ei miellytäkään. Olen kaikille kertonut kaiken sen, mitä aiheesta tiedän ja yrittänyt tsempata, että maailma ei tähän kaadu. Sitten on tullut kyselyitä niiltä, joita on vanha tatuointi alkanut hamittaa ja kaduttaa.
Tatuointi ei ole ikuinen. Sen poistattaminen vie aikaa, mutta sen saa pois. Malin kertoi, että hän on saanut jokaikisen tatuoinnin pois, jota on hoitanut. Itselläni hoito alkaa olla aika loppusuoralla.

Ja sitten teille kaikille, etenkin nuorille, jotka suunnittelette tatuoinnin hankkimista.
Lukekaa tämä teksti ajatukella. Harkitkaa tarkkaan sitä tatuoinnin ottamista.
Älkää ottako niitä kuvia vain siksi, että se on nyt niin coolia ja koska kaikilla muillakin on.
Mä voin sanoa sen, etten varmastikaan enää ikinä halua tatutointeja. Arvostan nykyään enemmän paljasta kaunista ihoa paljon enemmän kuin aikaisemmin. Rakastan näitä mun tatuointeja yli kaiken, mutta varmasti sinä päivänä, kun menen naimisiin niin joudun miettimään, että olisinko kauniimpi häämekossani ilman pääkalloja ja pyssyjä.

Tsemppiä kaikille, jotka päätätte poistattaa tatuoinnin ja teille, jotka ette ole tyytyväisiä johonkin tatuointiinne!
♥♥♥

122 comments:

  1. Itselläni ei ole vielä tatuointia missään, mutta tämän luettuani harkitsen paremmin :) olet todella hyvä kirjoittamaan ja blogisi on jotenkin todella erilainen kuin toisten. Luen ja selailen paljon blogeja, mutta kaikki vaikuttavat omalla tavallaan massalta, eivätkä mitenkään jää päähän niin kuin sun. Blogiasi jaksaa todellakin lukea ja kovaksi kriitikoksi olen eka kertaa hiljaa ja nautin blogistasi, hah :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitosn ihanasta kommentista. Tällaisten kommenttien ansiosta tulee sellainen vahva fiilis, että haluaa jatkaa taas blogin kirjoittamista entiseen tapaan <3

      Delete
  2. Mun on pakko sanoa että sulla on äärettömän hieno taito osata kirjoittaa! Sun tekstit on aivan äärettömän mukaansatempaavia ja tunteitaherättäviä. Sä olet äärettömän vahva ihminen ja oon varma että sä selviät mistä vaan asiasta tässä elämässä!<3

    ReplyDelete
  3. Apua, tuli itselle tosi ahdistunut olo kun luki sun kokemuksista! Onneks kaikki lopulta päätyi parhain päin. Oon itsekin muutaman vuoden jo miettinyt suhteellisen isoa tatuointia näkyvälle paikalle, mutta lähipäivinä saanut ajatuksia 'mitä jos se onkin ruma tai en tykkääkään, mitäs jos en enää näytäkään naiselliselta tai viehättävältä'. Tää postaus vahvisti sen, että täytyy harkita vieläkin pidempään! Onni on kyllä nykyaika ja tautointien poistomahdollisuus. Kiitos kun jaoit omista kokemuksistas. :)

    -Mim

    ReplyDelete
  4. Kiitos Laura tästä kirjoituksesta! Silmät kostuivat sillä kädessäni on keskisuuri värillinen tatuointi jonka otin 4 vuotta sitten.Itkut on itketty monet kerrat sillä vaikka ideana rakastan tatuointiani ja sen merkitystä ei sen toteutus ollut kaunis. Aion itse ottaa nyt lisää selvää tatuoinnin poistosta jos tämäkin saataisiin poistettua.

    Olisitko voinut suositella suomesta taitavaa tatuoijaa? Haluaisin kuitenkin ikuistaa uuden pienen kuvan ihooni mutta pelkään työnjälkeä..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Katsoppas sellainen kuin La Muerte ink tattoo, sijaitsee Helsingissä. Heillä on kyllä jonoa, mutta aivan mahtavaa jälkeä tulee. Ulkomaille asti suosiota, palkinto vuoden parhaimmasta yrityksestä yms.. suosittelen, minä, mun kaverit ja äitikin on käyny tuolla :)

      Delete
    2. Mä suosittelen Helsingistä myös, mutta Liskogalleriaa- mun sekä avopuolison kaikki Suomen puolella otetut kuvat on otettu tuolla, uskallan suositella! :) Liikkeestä löytyy useampi alan ammattilainen ja fb-sivuilta pääsee katsomaan jokaisen "portfoliota."

      Delete
  5. Oot Laura ihan mahtava. :)

    Se on muuten jännä tunne, joka tulee, kun näkee herkässä mielentilassa Finnairin koneen ulkomailla. Muistan, kun vaihdossa ollessani erosin poikaystävästäni ja mun oli sydän murtuneena vain pakko päästä heti Suomeen. Saunaan. Silittämään kissaa. Syömään ruisleipää ja juomaan piimää. Halaamaan äitiä. Itkemään omaan sänkyyn. Buukkasin ekat lennot Suomeen - maksoi mitä maksoi - ja lähdin kentälle. Pillahdin itkuun jo Finnairin koneeseen noustessani ja mun teki mieli halailla lentoemäntiä. :D Helsinki-Vantaalla sitten uudestaan, kun koneen pyörät kosketti viimein kosketti maata. Muistan, että kone oli täynnä japanilaisia hengityssuojat kasvoilla. Jälkeenpäin oon ajatellut, että mitähän ne ajatteli 'lievästi' epätasapainoisesta suomalaistytöstä. :D

    Tää oli nyt vähän OT, mutta tuli vain niin tämä fiilis mieleen tuosta sun kertomuksesta.

    ReplyDelete
  6. Kiitos kun kerroit henkilökohtaisesta asiasta ja sun elämästä, rohkeaa, arvostan sitä! Huonot kokemukset vahvistavat!

    ReplyDelete
  7. <3

    Tuota ei kyllä edes huomaa enää paljaalla silmällä ellei osaa katsoa :)

    ReplyDelete
  8. Wow miten hienoo tekstii... Oot ollu tosi vahva ja oot edelleenki ! Tosi kiva ku kirjotit tästä aiheesta postauksen, pisti miettii oikein kunnolla, hyvä ! (:

    ReplyDelete
  9. Laura rakastan näitä sun aitoja, pohtivia postauksia. Osaat kirjoittaa todella hyvin. Kiitos että jaoit näin henkilökohtaisen asian meidän kanssa. Olet ihana.<3

    ReplyDelete
  10. Poistatitko samalla tuon chanel tatuoinnin?

    ReplyDelete
  11. Sanoit ettet aio ottaa enää tatuointeja, mutta entä tuohon päälle? Vai tuleeko tuosta lopulta ihan puhdas iho?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Poistatan ton kokonaan, eli ei tule päälle mitään enää :)

      Delete
  12. On sun elämäs rankkaa :D

    ReplyDelete
  13. Mulla tuli ihan kyyneleet tätä lukiessa. Laura oot tosi mahtava ihminen! <3

    ReplyDelete
  14. Upea nainen olet! :) <3

    ReplyDelete
  15. Tää postaus herätti mussa aika tärkeitä ja henkilökohtaisia ajatuksia tatuoinnin hankinnan kohdalla, koska siis ite oon nyt 16 ja oon miettinyt tatuoinnin hankkimista sitten täysikäisenä, mutta ehkä en nää siihen enään tarvetta, sillä paljas iho on kaunis eli ei mun sitä tarttis lähteä pilaamaan musteella, jota joutuisin katselemaan koko loppu elämäni ajan. Oot ihanan avoin puhumaan tästä asiasta tänne, koska tän blogin nuoret lukijat varmaan alkoi harkitsemaan sitä, että ''onko mun just sen takii ottaa tatska et kaikilla on sellane?'' oikeesti oot niin ihana, mä ihailen sua ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse näin 27-vuotiaana (apua, mihin vuodet on menny, vastahan mä olin 17) oon oikeesti onnellinen, etten sillon 18-vuotiaana menny ottamaan tatuointia, vaikka kuinka sellaista jossain vaiheessa pitkäänkin himoitsin. :)

      Delete
    2. Sama homma. Olin 18 vuotiaana persaukinen opiskelija, mutta jos rahaa olisi ollut, olisin ottanut himoitsemani tähti-tribalitatuoinnin samantien. Nyt 7 vuotta myöhemmin olen hemmetin onnellinen, ettei siihen hirvitykseen ollut varaa :)

      Delete
  16. Kiitos että jaoit myös syyn miksi lähit aikasemmin matkalta. Ja kiitos tästä tekstistä.

    ReplyDelete
  17. <3 oot mahtava, kiitos tästä postauksesta!

    ReplyDelete
  18. Itelläni ei ole vielä tatuointeja koska äiti sanoo että saan ottaa vasta täysikäsenä, ihan fiksua mun mielestä. En ole ihan varma mitä haluaisin ottaa, mutta mitään värikkäitä tai kovin isoja en ole koskaan halunnut. Pari pientä tatskaa, esim. korvan taakse ja ranteisiin tai nilkkaan olisi kiva saada. Mutta oon päättäny miettiä rauhassa, ja nehän maksaakin aika paljon eli heti ei tule olemaan mulla varaa :D

    ihanaa että olet jo noin hyvin saanut omasi pois kun et kerta tykännyt. ja tsemppiä vielä viimesiin poistokertoihin <3

    ReplyDelete
  19. Itselläini on käsivarressa, sisäkädeltä ulkosyrjälle, yksinkertainen musta "köynnös"- tatuointi, aloitin 6 viikkoa sitten tatuoinnin poiston tuolta ulkosyrjältä. Tatuointi on aikanaan tehty osisa ja ollut nyt 4v, mutta itselleni kävi samoin, arvostan enemmän paljasta ihoa nykyään siksi haluan noin näkyvältä paikalta tatuoinnin poistattaa. Kiitos tsempistäsi ja tarinasi jakamisesta :)

    ReplyDelete
  20. Paljon tsemppiä sulle! Ite en ole onneksi tullut katuman päälle tatuoinneistani..

    ReplyDelete
  21. Miksi muuten otit ton tatuoinnin , oliko se joku hetkellinen päähänpisto ? olitko kuvitellut et lopputulos olis ollu miellyttävämpi? :)

    ReplyDelete
  22. Mahtava postaus, tämä tuli tarpeeseen! Ihana oot. Itselläkin tatskanpoisto mahdollisesti jossain vaiheessa edessä!

    ReplyDelete
  23. Kiitos Laura älyttömästi, että avauduit näinkin itsellesi isosta asiasta meille. Sä kirjoitat aivan uskomattoman hyvin ihan oikeasti, harvoin näkee näin miellyttävää ja kiinnostavasti kirjoitettua teksiä. Susta vois tulla hyvinkin kirjailija jos vaan kiinnostusta itseltäsi löytyy siihen- ja voin vannoa että ostaisin sun kirjoittaman kirjan. Ihana kuulla että oot saanu tatuoinnin noin hyvin poistettua ja huomata taas, että niin ne asiat aina vaan tuppaa järjestymään! Sä olet aivan ihana ja kaikkea hyvää sulle tähän syksyyn! <3

    ReplyDelete
  24. Yhdyn jo edelläkin mainittuihin kommentteihin siitä, että tämä sinun blogisi ja varsinkin se tapa jolla kirjoitat on aivan mahtavaa. Ja ennen kaikkea se aitous välittyy niin kuvien, videoiden kuin kirjoitustenkin läpi. Niinhän se on että elämän kolhut opettaa ja vahvistaa, ja on hienoa että uskallat jakaa myös niitäkin täällä. Toimit suurena inspiraation lähteenä, pidä kiinni siitä!

    En normaalisti kommentoi blogikirjoituksia, mutta nyt tuli vain sellainen olo että pakko päästä sanomaan. Huippua syksyn jatkoa! <3

    ReplyDelete
  25. Vau, kiitos että viimein jaoit tän tekstin! Monet on varmaan tätä odottanut. Minkätakia et aikasemmin uskaltanut puhua tuosta tauoinninpoistosta? Niin moni on sitä kysellyt, mut oot ollu aika vaitonainen sen suhteen. Häpesitkö koko juttua vaan niin paljon ettet halunnut puhua siitä, vai halusitko vaan kertoa kaiken kerralla lopuksi? (anteeks näin suora kysyminen.) Onneks koko juttu on loppusuoralla, vaikka eihän tuo tosiaan mikään kuolemanvakava juttu ole. Onnea elämään Laura. :)

    ReplyDelete
  26. En oo rehellisesti sanottuna oikeastaan koskaan pitänyt sun ns. blogipersoonallisuudestas (huom.!, en siis tunne sua aidosti, joten..), tai koko blogistas sisältöineen, mutta pakko sanoa, että tää on upein kirjotus sulta ikinä. Rehellinen, ja kuvaat hyvin tunteitasi, jotka on aivan ymmärrettäviä tollasessa tilanteessa. Ton asian on täytynyt olla sulle tosi kipeä, mutta oot nyt voiton puolella, hienoa. :)

    ReplyDelete
  27. Tatuoinnit voi myös meikata piiloon: http://www.youtube.com/watch?v=9mIBKifOOQQ

    ReplyDelete
  28. Kiitos Laura , oot ihan mahtava ! Mut pakko sanoo et toi oli helvetin siisti toi sulkahärpäke!!!!!! :) Itellä on myös kamala läjä tatskoja mutta toistaseks omaa silmää miellyttää hääpuku yhdistettynä musteeseen ;) Susta tulee kyllä nätti morsian tatuointeinesi päivines!:)

    ReplyDelete
  29. Siiiiis ihan tosi mahtava postaus. Mä oonkin aina miettinyt, et mihin toi sun tatska on kadonnut ylipäätänsä. Hienoa, että pystyit ja halusit kertoa tästä ihan tunnetasolta lähtien :) Kiitos!

    ReplyDelete
  30. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta!

    ReplyDelete
  31. laura oot aivan ihana!

    ReplyDelete
  32. Mulle tuli kauheen ahistunut oli tästä! Mä tiedän sen tunteen kun on kaukana ja haluais vaan kotiin, oli sitten hinta mikä tahansa...

    http://emmihonkanen.blogspot.com

    ReplyDelete
  33. Mahtavan hieno teksti. Tottahan se on että tatuoinnin ottamista kannattaa ja pitää _harkita_! Itselläni kyllä on viis leimaa enkä tosin kadu niistä yhtäkään. Kaikille niille löytyy tarina takaa ja kannan niitä mielelläni hamaan hautaan asti mukanani :)

    ReplyDelete
  34. Hyvä teksti :) vaikka mun mielestä toi tatska oli ihan hieno, väritettynä ois saanu viel kauniimmaks

    ReplyDelete
  35. Oot niin aito ihminen<3 sun tapa kirjoittaa ja kuvailla asioita on ihan uskomaton! Paljon tsemppiä poiston loppusuoralle! :) hyvin oot selvinnyt :)

    ReplyDelete
  36. Wau mikä postaus! Tästä on paljon apua sillä itelläkin on tatska joka pitää poistattaa :)

    ReplyDelete
  37. Kiitos mielenkiintoisesta ja rehellisestä tekstistä, aina ei jutut meekään ihan nappiin ja välillä ne menee aivan täysin päin helvettiä. Ei sitä turhaan sanota että se mikä ei tapa, vahvistaa. Tsemiä!

    ReplyDelete
  38. Tosi hyvä teksti, sai varmasti monet miettimään, niin mutkin :) Oon nyt yli 1½ vuotta suunnitellu ottavani yhen tatuoinnin, ja mulla on tammikuussa siihen aika. Tammikuussa tuleekin sitten kuluneeks 2 vuotta kun oon pitäny tätä kuvaa seinällä, varmistaen siis että tykkään tästä ja haluun tän varmasti.
    Toivon tosiaankin, että varsinkin nuo nuoremmat lukisivat tän sun tekstin kunnolla läpi eivätkä mee ihan extempore ottamaan mitään tatuointeja :)

    ReplyDelete
  39. Pakko sanoa että sä oot uskomattoman vahva nainen kun jaat meidän kanssa tämänkin kipeän asian! Mä oon lukenut sun blogia ihan alusta asti ja oon pysyny mukana sun mahtavan persoonan takia, joka heijastuu sun teksteihin. Sä oot super<3

    ReplyDelete
  40. Tämä kolahti, koska voin valitettavasti samastua tohon tunteeseen kun on kaukana ja kädessä paska tatska ja vituttaa. Omani tosin ei ole onneksi niin valtava ja sitä sai korjailtua ihan ookooksi, mutta silti. Ei lainkaan hyvä fiilis.

    ReplyDelete
  41. Kiitos ihan mielettömästä tekstistä joka on vaatinut rohkeutta rehellisyydestä ja muusta. Olen itse yhden tatuoinnin kantaja mutta jatkuvasti mietin ottaisinko lisää. Olen epäröinyt ja pohtinut, mutta tämän postauksen ansiosta epäröin häpeämättä lisää :) Kiitos tästä oli paljon apua ja jollain tavalla helpottaa että jotkin tulevat mahdolliset virheet voi ns. kumittaa pois.

    ReplyDelete
  42. sä oot hyvä kirjoittaja, mutta valitettavan harvoin postailet ja teet tälläisiä päivityksiä. Siitä en osaa sanoa miten järkevä ihminen olet. joka tapauksessa toivon, että kirjoittaisit tälläisiä tekstejä enemmän, koska tykkään seurata sun blogia, vaikka kaikkea sun toimintaa en mitenkään pystyisi ymmärtämääkään. :)

    ReplyDelete
  43. oot ihan älyttömän rohkee ja täällä tippa silmässä luin tätä, koska on varmasti ollu ihan kauheeta olla yksin tossa koko lentoepisodissa ! Tarvii tosi paljon rohkeutta tuoda näin henkilökohtaset asiat tänne kaikkien arvosteltavaks ja luettavaksi! WAU! Tsemppiä loppuprosessiin ja todellakin susta tulee niin kaunis morsian vielä ! <3 onneks virheistä oppii ja me muutki voidaan oppia tän jutun kautta ! Nyt pysy vahvana nainen ku oot tälläsestäki selvinny !! siunausta sulle :)

    ReplyDelete
  44. mä olin vuoden oottanu tätä filippiinijuttua et miks sä lähit sieltä ja jes nyt viimein mä sen sain! tosi ihana postaus

    ReplyDelete
  45. mulla tuli ihan kyyneleet silmiin kun luin tätä tekstiä. osaat kirjottaa niin sanoinkuvaamattoman hyvin ja rehellisesti! oot niin vahva ja esikuva munlaiselle 17v tytölle, kiitos.

    ReplyDelete
  46. Kiitos kovasti tästä postauksesta! Olet todella rohkea, kun jaoit tarinasi meidän lukijoiden kanssa. Mukavaa syksyn jatkoa :)

    ReplyDelete
  47. Laura <3 :) Vitsi, mikä supertaistelija sä oot! En ois ikinä selvinny tollasesta reissusta! Hyvä, että olet jo voiton puolella tatuoinnin poistamisessa.

    ReplyDelete
  48. upea ja koskettava teksti, hitsi että selvisit hienosti sieltä filippiineiltä himaan! toi häämekko juttu tuli kyllä yllätyksenä sulta, mutta oli musta niin hienosti sanottu :-) tsemppiä sulle.

    ReplyDelete
  49. Hei Laura, tosi hienoa ja rohkeata, että kerroit tämän tarinasi. Olen itsekin miettinyt sitä, että monet mimmit ottaa nykypäivänä aivan mielettömän helposti suuria tatuointeja sen kummemmin asiaa miettimättä, ja aivan varmasti monille tulee niitä virhelyöntejä. Veikkaan, että sinäkin huomattavan tatuoituna naisena olet toiminut suurena innoittajana monelle, joten on ihan loistavaa joskus kertoa siitä kolikon kääntöpuolestakin.

    Omasta mielestäni tuo sulkatatuointisi ei suinkaan niin ruma ollut, mutta olen tosi iloinen puolestasi, että olet sen noin hyvin pois saanut. Mukavaa syksyn jatkoa!

    ReplyDelete
  50. Kiitos upeasta ja ajatuksia herättävästä tekstistä! Olen tuskin koskaan lukenut yhtä aitoa ja asiallista postausta yhdestäkään blogista. Oli erittäin rohkea jakaa nämä kokemukset täällä ja en voi kuin ihailla :) ehkä tämä muistutti myös itseä siitä että kaikilla on omat vastoinkäymisensä, eikä itselleen pitäisi olla aina nii ankara. Isojakin erehdyksiä sattuu mutta niistäpä oppiikin kaikkein eniten. Kiitos ja tsemppiä jatkoon <3

    ReplyDelete
  51. Itsellä ollut suunnitelmissa äiti-tatuointi mut vähän omaperäisemmässä muodossa: äidin kiinalainen horoskooppi lohikäärme. Olen vasta 18-vuotias, mutta tiedän että sellaisen haluan. Sain poikaystävältäni lahjakortin jo tatuointiliikkeeseen, josta olen kuullut vain hyvää. Mutta sen teen, kun kyse on ensimmäisestä tatuoinnista niin se tulee olemaan pieni. Siskolla on molemmissa käsivarsissa ja selässä tatuoinnit ja hän neuvoi että ekan tatuoinnin kannattaa olla pieni, niin se ei vaikuta niin "suurelta" virheeltä jos se sitten siltä myöhemmin tuntuu. En vielä tiedä otanko nimenomaan pienen lohikäärmeen niskaan vai jonkun muun jutun eka, mutta sen tiedän että sen täytyy merkitä mulle jotakin ja haluan sen olevan pientä. :--) eipähän satukaan niin paljoo kerralla! Kiitos kun jaoit tän asian meille. Luo niin paljon toivoo tähän ajatusvyöryyn kun tietää, että noinkin mustan ja iso tatuoinnin saa ajan kanssa pois :)

    ReplyDelete
  52. Laura oon niin odottanut tätä postausta, kiitos kun sen meille halusit jakaa vaikka sun ei todellakaan olisi ollut pakko. Lähiaikoina kun sulla ei oo postauksia tullut paljoa niin oon pelännyt että ettet enää jaksa kirjoittaa/ehkä susta tuntuu ettei sulla ole mitään annettavaa. Muista aina kuitenkin, että mä enkä usko että muutkaan blogin lukijat odottavat mitään uutta ja exciting mitä nyt muka taas olisi tapahtunu sun elämässä. Mä ainakin oon onnellinen ku joku noinkin upea nainen on jalat maassa tyyppi ja aivan kuin kuka muu tahansa. On ihana lukea mitä kirjoja luet, jos oot vaikka ollu mökkihöperönä kotona viikon, mitä tykkäät tehdä yms. Jotenkin sulla on niin aito persoonallisuus että ei sitä voi muuta kuin ihailla, olet aivan upea! Et haluaisi joskus Turkuun tulla pitämään blogibileitä? Oon kirjottanut sulle monet kerrat, mutta aina vaan oot yhtä ihana aito Laura, meidän Laura ♡

    ReplyDelete
  53. Todella, todella asiallinen postaus!!

    ReplyDelete
  54. Musta kuva ei ollut ruma, mutta kuvathan eivät kerro sitä miltä se näyttää livenä. Kaverini antoi teinivuosina ystävänsä leimata häntä kamalilla kuvilla! Hän on myös saanut ne laserilla tosi nätisti pois, :) Onneksi noita hoitoja on, vaikka ne maksavatkin! :)

    ReplyDelete
  55. I wanna stay anonymousOctober 8, 2013 at 8:44 PM

    Upea teksti, Laura.
    Mulla on kanssa yksi tatuointi, joka oli ensimmäiseni (18-vuotiaana otin), jota pikkusen tulee välillä harmiteltua koska se on puhtaasti amatöörin tekemä. Ei kumminkaan todellakaan ole pahimmasta päästä, ihan siisti se on, mutta tottakai olisi miljoonasti hienompi kun se olis tehty ihan liikkeessä.
    Välillä tulee harmiteltua, mutta tatuointi on minulle niin älyttömän tärkeä, että kun muistaa sen tilanteen kun sen otti, miksi sen otti ja mitä se merkitsee, sen kantaa ylpeydellä.
    Hienoa ja rohkea että olet käymässä läpi tuota projektiasi, tsemppiä siihen ja onnittelut jo nyt saavutetuista tuloksista! Olet ihana.

    ReplyDelete
  56. http://www.forum24.fi/uutiset/ei-viela-tarpeeksi-natti Nämä tatuoijat on niin tatuoituja että toivottavasti ei koskaan ala kaduttamaan, erityisesti noi naamatatskat.

    ReplyDelete
  57. Onneksi en ajattele hankkivani tatuointeja, koska mietin sen niin että jos pystyy pitämään samaa kynsilakkaa ikuisesti voi sellasen hankkia ja mulle se ei toimi :-)

    ReplyDelete
  58. Hieno teksti, kyllä pistää miettimään haluanko tatskoja, ainakaan vielä ennen kuin olen satavarma ja tosissaan sitä harkinnut. Kiitos tästä ja makee juttu että et oo ite lannistunut.
    Rohkeata sinulta myös pystyä myöntämään kaikille lukijoille että olet tehnyt virheen joka kaduttaa. Kaikki eivät siihen pysty! Tsemppiä ja hyvää syksyä Lauralle :)

    ReplyDelete
  59. Mä otin ensimmäisen tatuointini 15-vuotiaana ja voi, kumpa en olisi tehnyt sitä! Nyt, kun on oma lapsi, en aio antaa hänelle tatuointia alaikäisenä mikäli hän sellaisen haluaisi. Olisi itsekin pitänyt odottaa edes muutama vuosi. 18-vuotiaana mulla taisi olla jo neljä tatuointia. Silloin ei kenelläkään muulla kaveripiirissäni tatuointeja ollut, ja ehkä siksi tykkäsinkin niistä niin paljon, olin ainoa. Kun tuli se 18v. ikä, lähes kaikki hankkivat tatuoinnit. Kaikilla oli samantyyppisiä tatuointeja, enkä nähnyt niissä enää mitään hienoa.
    Nuoret, miettikää ja harkitkaa kunnolla!

    ReplyDelete
  60. Jo mut siis.... NUKAHDIT tatuointituoliin?! :D En tajua miten voi onnistua....

    ReplyDelete
    Replies
    1. mulla on käyny sama homma, itelläni on korkee kipukynnys ja ku oon tatuoitavana nii se surina alkaa yleensä nukuttaa ja oon nukahtanukki kerran kylkee tatuoidessa :D

      Delete
  61. hei Laura! Itselläni ei ole yhtään tatuointia, enkä ole koskaan meinannut ottaakaan. Muiden, esim. poikaystävän tatuoinnit ovat mielestäni hienoja, mutta muuten en ole perehtynyt aiheeseen ollenkaan, en ottamiseen enkä poistattamiseen. Minusta oli siis jotenkin virkistävää lukea siitä kun joku on ottanut virhetatuoinnin ja sitten poistattanut sen. Yleensä nimittäin kuulee vain sitä "nojoo onhan tämä aika tökerö, mutta tulipahan otettua" tai todistelua siitä kuinka pitää jostain tauoinnista vaikka s eolisi ihan kamala. Kuten joka muussakin asiassa, virheitä tapahtuu. Oli sitten kyse parisuhteesta tai lävistyksestä tai hiuksista.Jotenkin totuointien kohdalla harvoin kuulee näitä "tein virheen" kommentteja, jotka loppuvat positiivisesti. Hyvä ettei tatuoinninkaan otto ole enää lopullinen valinta. Ja vaikka virheiden tekeminen harmittaa, on loppupeleissä on hyvä että teemme niitä,koska muuten emme ikinä oppisi mitään:). Minä olen tehnyt oman virheeni tänä syksynä kun muutin aivan väärän kämppiksen kanssa yhteen! Onneksi käteni ei kärsi siitä, mutta hermoni senkin edestä.. ihanaa syksyä Laura ja kiitos kirjoituksestasi, joka avasi vähän toistakin puolta tatuoinneista kun vaan sen "jee tauoinnit ovat mahtava ja siisti juttu", mitä ne kieltämättä ovatkin, mutta realistismepi kuva tulee kun lukee aiheesta muutakin:).

    ReplyDelete
  62. Kiitos hienosta tarinasta Laura! Mietin joskus muinoin, mitä tapahtui tatuoinnille ja miksi reissusi tyssäsi niin aikaiseen. Tämä selittikin paljon.. Ensinnäkin nämä matkakertomuksesi ovat aina niin avartavia että niitä voisi lukea vaikka hamaan tappiin saakka. Lisäksi olit rohkea myöntäessäsi julkisesti tehneesi ison virheen etkä esittänyt kovanaamaa ja yrittänyt esittää että pidät tatuoinnistasi, tai poistoprosessi ei haittaa sinua. Kaikille tapahtuu virheitä, iho on loppujen lopuksi vain pintaa ja sisäinen kauneus ratkaisee. :)

    Tsemppiä tatuoinninpoistoon! <3

    ReplyDelete
  63. Oho, ompa vaalentunut tosi hyvin. Hienosti osaat kirjoittaa, ja pukea ajatukset sanoiksi. Saanko laittaa tämän tarinan linkiksi omaan blogiin? Ajattelin kirjoitella tatuoinneista!

    ReplyDelete
  64. upeeta laura upeeta!! sun tän hetkisellä postaus tahdilla musta on tuntunut että sulla on noussut pissi hattuun, mutta tämä postaus muistutti kuinka sydämmellinen ja aito olet! olet upea wau!

    ReplyDelete
  65. Kiitos kun kerroit tän tarinan! Tsemppiä jatkossa <3

    ReplyDelete
  66. Voi vitsi mikä tarina! En osaa edes kuvitella noita tunteita mitä oot joutunu käymään läpi mutta kiitos siitä, että jaoit ne meidän kanssa. Opettavainen tapaus kyllä ehdottomasti. Onneks sulla on jo operaatiossa loppusuora menossa, tsemppiä vielä siihen! <3 -R

    ReplyDelete
  67. hyvä postaus, suurkiitos Laura avoimuudestasi! mielenkiintoista lukea toi sun kauhustoori kun itsekin oon joutunu lentojen yms kanssa joskus toilailemaan, en kuitenkaan onneksi ehkä ihan sun kokemassasi mittakaavassa mutta kuitenkin. hienoa että haluat luottaa meihin lukijoihisi sen verran että avaat tarinaasi, vaikka se kivulias onkin. on ollut mahtavaa seurata lukijana sun kehittymistäsi ja kasvuasi tytöstä upeaksi nuoreksi naiseksi. kirjoittelethan jatkossakin! tsemppiä tatuoinnin poistoon, loppu häämöttää!

    ReplyDelete
  68. musta toi tatuointi on ainaki piru hieno tossa kuvassa :D

    ReplyDelete
  69. Yksinkertaisesti ja lyhyesti olet paras!! Kaunein ja aidoin bloggaaja kenet tiedän :)

    ReplyDelete
  70. kiitos tästä postauksesta! oon miettinyt, että haluan ottaa tatuoinnin mut tän luettanu oon kyllä ruvennu miettimään että haluunko sellasen ihan oikeesti. ainakin pohdin asiaa nyt perusteellisemmin, on se kuitenkin aika iso juttu...

    ReplyDelete
  71. Moikka! Hieno teksti, mutta jäi askarruttamaan parit asiat.. olitko yksin filippiineillä? Miksi nukahdit? Miksi halusit lentää takaisin suomeen "epäonnistuneen" tatuoinnin takia? Kiva jos vastaisit:)

    ReplyDelete
  72. Voi, miten avoin ja koskettava postaus. Ihanaa että voit noin avoimesti kirjoittaa tunteistasi niin monen lukijan edessä. Se vaatii oikeasti aikas paljon rohkeutta. Olen otettu. Tsemppiä vielä loppusuoralle! :)

    ReplyDelete
  73. Kiitos Laura kun jaoit tarinan.Tästä oli itselle paljon apua sillä olen aina miettinyt onko poistaminen todella hankalaa. Oot uskomaton seikkailija ja rohkea päätöksissäsi. Tremppiä loppusuoralle. :)

    Rosa

    ReplyDelete
  74. Ensinnäkin yhdyn muihin kommentteihin tästä sun kirjoittamisesta, se on huippua ja koukuttavaa! Luen muutamia blogeja (lähinnä katson kuvat), mutta tää sun blogi on ainoa jota tosissani LUEN.
    Sitten tähän aiheeseen. Ensimmäisen kerran, kun näin kuvan tästä sun tatuoinnista olin sitä mieltä, että se on kaikessa suttuisuudessaan yksi hienoimmista tatuoinneistä mitä olen ikinä nähnyt. Kauneus on toki katsojan silmässä. Tiedän myös miltä sinusta tuntui. Itse otin vuosia sitten 16-vuotiaana ensimmäisen tatuointini ja en olisi voinut olla tyytyväisempi siihen. Se oli mielestäni hienoin tatuointi ikinä! Puolen vuoden päästä halusin yksinäiselle ensimmäiselle tatuoinnilleni seuraa. Kun tällä kertaa astuin liikkeestä nielin kyyneliä ja halusin huuta ja vähintään peittää tämän kammotuksen ikuisiksi ajoiksi. Vuosien suunnittelun jälkeen olen nyt vihdoin ja viimein saanut peittotatuointioperaation käyntiin. Niin huvittavalta kun se kuulostaakin peitän vanhan ruman kuvan samalla, mutta isommalla kuvalla ja tietenkin yhden Suomen parhaan taiteilijan tekemänä. Tatuoinnit eivät tosiaan ole ikuisia!
    Tsemppia sulle Laura oot huippu mimmi!

    ReplyDelete
  75. Kylläpä veti hiljaseks tää teksti! Mut hienoa kun uskalsit avautua aiheesta.

    http://forever-day.blogspot.fi/
    Marjo

    ReplyDelete
  76. Tosi hyvä päivitys. Ei mulla muuta:)

    ReplyDelete
  77. En ymmärrä, et miks poistatit ton. Mun mielestä toi oli superhieno tatska!

    ReplyDelete
  78. Pakko nyt kommentoida sen verran, että ite poistatin tatuointia joskus ehkä 8 vuotta sitten terveystalolla. Siellä käytettiin rubiinilaseria ja 2 kertaa poisti kuvan miltei kokonaan. Nyt on sellainen mustelman näköinen läntti enää. Niin huomaamaton, ettei kukaan edes huomaa. Varmaan sen kolmannen kerran voisi jossain vaiheessa käydä, mutta tuo ei ole häirinnyt enää, niin en ole jaksanut.

    ReplyDelete
  79. kirjoitat kyllä niin uskomattoman hyvin ja mielenkiintoisesti!:) Kiitos kun jaoit tämän asian ja tsemppiä loppukoitokseen! :)

    ReplyDelete
  80. kovia kokemuksia, mutta varmaan opettavaisia. auttaa itseäkin tällä hetkellä vaikeassa elämäntilanteessa, kun lukee mistä kaikesta sitä voi yksin selvitä. paljon tsemppiä jatkoon, oot sitkeä tyttö ja arvostan sitä kovasti ja niin paras blogi. :) <3

    ReplyDelete
  81. Hei! Oli pakko tulla kommentoimaan tähän. Otin itse viikko sitten reilun kämmenen kokoisen tatuoinnin olkapäähän, josta ei sitten tullutkaan sellainen kuin oli tarkoitus. Otin sen myös juuri eronneena, eli ehkä hieman sekavassakin mielentilassa, joka oli näin jälkeenpäin ajateltuna suuri virhe ja sitä on itkettykin monet päivät.
    Nyt sitten haluaisin poistattaa tatuoinnin ja olen ollutkin jo yhteydessä tuonne Eiraan. Tatuointini ei kuitenkaan onneksi ole ihan musta, vaan halusin siitä "pehmeän" ja enemmänkin harmaalla tehdyn, joten toivon, että se lähtisi hieman helpommin kuin täysin musta tatuointi.
    Mietinnässä on vain, että millä menetelmällä sitä lähdetään tekemään. Tietysti mitä nopeammin, sen parempi, joten olen miettinyt R20 tai R0.. Oletko milloin menossa R0 laserhoitoon? Haluaisin kuulla kokemuksesi myös siitä! :) Pitää tosiaan se 2kk odotella ennen kuin tatuointia voi alkaa poistamaan.. Olisin kiitollinen, jos vastaisit! :)
    - D

    ReplyDelete
  82. Kauanko kestää yksi kerta tuossa R20 menetelmässä? Siis yksi kerta joka tehdään 20min välein.

    ReplyDelete
  83. kiitti iha kauheena tästä postauksesta ja et ylipäätään jaoit tän tarinan lukijoille!! Itellä on tatskan poisto edessä ja tästä oli todellakin apua. :)

    ReplyDelete
  84. Tää sun teksti herätti paljon ajatuksia, kiitos siitä!

    ReplyDelete
  85. Vau laura! Oot tosi rohkee nainen! Mä oon itekkin alkanut miettimään että olisin itse ehkä naisellisempi ja kauniimpi ilman isoja tatuointeja :// itelläni on 5 tatuointia , mutta yks on melkeen koko käden kokoinen ja yks koko kylki... Oon nyt 18v ja näitä on tullu otettua 13-17vuotiaana... Ja nyt oon miettiny kans poistoo.. Kiitos tästä postauksesta :)

    ReplyDelete
  86. niiiiiiin suuri kiitos tästä tekstistä!!!

    ReplyDelete
  87. "..varmasti sinä päivänä, kun menen naimisiin niin joudun miettimään, että olisinko kauniimpi häämekossani ilman pääkalloja ja pyssyjä." Varsinkin tämä pisti miettimään. Aina sitä on ihaillut naisia, joilla on kädet täynnä tatuointeja, ja miten rohkeita he ovatkaan. Mutta tuolta kantilta varmasti moni - en myöskään itse - ei ole asiaa ajatellutkaan. Kiitos hienosta tekstistä, se herätti paljon tunteita ja ajatuksia!

    ReplyDelete
  88. Lauraaa!! ikävä sinuu postaile kuulumisia :)

    ReplyDelete
  89. Aivan mahtava kirjotus ! Itsellä ei ole tatuointeja joita haluaisin poistaa, vain yksi pieni jonka päälle ajattelin jotain vain hieman suurempaa peittotatuointia. Mielestäni kuvien perusteella tatuointi oi hieno, tosin ehkä hieman massiivinen noin kevytrakenteiselle keijukais tytölle. Hienoa että teit tästä aiheesta postauksen ja myönsit katuvasi tatuointiasi. Täällä on varmasti paljon sielun siskoja ja veljiä joita kaduttaa. Tseppiä sulle Laura ! Ja hyvää syksyä ! Olet ihana :)

    ReplyDelete
  90. Mietin tätä kirjotusta lukiessani, että hitto kuka hullu maksaa 1500 € lentolipuista jonkun tatuoinnin takia. Ja kuka maksaa tollasta summaa tatuoinnin poistamisesta..Mutta kaikkihan me tehdään virheitä ja oot tosi rohkee kun kaiken täällä avoimesti kerrot! Ja oot toki onnekas, että pystyit sieltä ulkomailta tänne tulemaan, harvalla tollasta rahaa on naps vaan tuhlatakaan. :)

    ReplyDelete
  91. http://www.hs.fi/m/ulkomaat/Matkailusivusto+nimesi+maailman+huonoimman+lentokent%C3%A4n/a1382071154059?jako=fc14d6b8424015ab74a8db56693719ce&ref=mob-traf-is-frontpage-3

    ReplyDelete
  92. Voi oot ihana, Laura<3 ihanaa että kerrot noin rehellisesti koko jutun, pari kyyneltä päästin lukiessani tarinaa. Ehkä itse tosiaan mietin vielä, otanko tatuoinnin :) Hyvä pointti tuo häämekko asia! Tsemppiä! <3

    ReplyDelete
  93. Laura olet mahtavan rehellinen! Voin vain kuvitella, kuinka yksinäiseksi ja adistuneeksi olet tuntenut itsesi tuolla matkalla. Hienoa että kerrot totuudenmukaisesti, että arvostat ja tykkäät puhtaasta ihosta. Itselläni on myös tatuointeja, mutta en ole koskaan ottanut "näkyville" paikoille ja nyt kun ikää on karttunut hieman lisää, olen siitä todella tyytyväinen.

    ReplyDelete
  94. Ihanaa kun kerrot jotain näin henkilökohtaista tuostakin kokemuksesta ja autat tällä varmasti monia! :)

    http://suvimarianne.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  95. Ihana Laura <3 oot hyvä tyyppi! Hieno postaus! Voi sua raukkaa onneksi selvisit lopulta sieltä, mä voin niin kuvitella ton... Apua, huhhuh!

    ReplyDelete
  96. Laura, muistan lukeneeni sun blogia aina ohimennen jo vuosia sitten. Oot selvästi kasvanu ihmisenä henkisesti niin paljon. Kiitos että jaksat kirjotella vielläkin tänne, oot ainut bloggaaja jota käyn vielläkin näin välillä zekkaamassa. Onnea elämään! <3

    ReplyDelete
  97. Hyvä teksti ja arvostusta, että kerrot tällasia asioita ja tuot näinkin ittes esille:)

    ReplyDelete
  98. Täytyy sanoa, että etköhän sä _vähän_ ylireagoinut tuolloin?

    ReplyDelete
  99. Voin samaistua niin paljon näihin tekstissä pyöriviin asioihin. Olen kans joutunut lähtee maasta ihan salamannopeasti, kun on ahdistanut niin paljon ja vieras ympäristö on tuntunut tosi vaikealta. Samoin, mä otin selkään tatuoinnin, jota kaduin heti seuraavana päivänä. Siitä on nyt 2v. Laitoin tänään Eiran sairaalaan tiedustelua poistosta.

    Kaikkea sitä oppii kantapään kautta :) tsemppiä jatkoon!

    ReplyDelete
  100. Melkoinen tarina, hyvin oot kirjottanu! voin vain kuvitella tuon ahdistuksen.. Mutta nyt se kaikki on ohi.. Tsemppiä! :) ..mutta pakko myöntää, mä tykkäsin tosta sun tatskasta.. :)

    ReplyDelete
  101. kiitos mahtavasti blogista. itelläni kädessä tatuointi jonka tahdon pois. kahden peittoyrityksen jälkeen :( kiitos tuhannesti, olet vahva ja mahtava :)

    ReplyDelete
  102. mitä tän tatuoinnin poisto tuli maksamamaan yhteensä ja kuinka monta kertaa tarvis poistaa? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo täällä kans haluttais tietää.😊 Nimimerkillä samassa veneessä

      Delete
  103. Laura <3 laitoin sulle sähköpostia ja Facebookista viestiä. Lueppa mun viesti ja jos kerkeät vastata olisin kiitollinen. T:J

    ReplyDelete
  104. Oon lukenut tän monta ja monta kertaa ja tää on mahtava postaus. Itselläkin tatuointi ollut n. 1,5vuotta ja se on ahdistanut alusta saakka :( ei tullut sellaista kuin toivoin ja eroon haluisin. En voi kuvitella miltä tää melkein päivittäinen ahdistus tuntuu ulkomailla... toivon, että saan tämän joku päivä pois.

    ReplyDelete
  105. Siis et uskokkaan, miten suuri pelastus tämä postaus oli minulle!

    Olen laittanut sähköpostia tuonne Eiran sairaalaan ja toivon heiltä yhteydenottoa.
    Itsellä on ollut monen monituiset vuodet tatuointi-idea mielessä, otin kaksi ruusua olkapäähän. Tilanne oli se, että sain peruutusajan ja aika tulikin kahden päivän varoitusajalla. "Nooh, kerrankos tässä eletään" ajattelin ja varasin tuon ajan. Olin katsellut osviittakuvia netistä ja itsellä oli aikalailla hyvä mielikuva mielessä, minkälaiset kukat halusin. Vaihtoehtoja kun on todella paljon tosin. No, ruusut valmistuivat about kolmessa tunnissa ja toisesta ruususta ei tullut yhtään sellainen, kuin piti!
    Se tunne, mikä on tatuointiliikkeessä, kivun jälkeen, joo ihan kivat ja kotona se tunne, kun katson kunnolla peilistä. En osaa sitä edes sanoin kuvailla.
    Tilanne siellä liikkeessä nimittäin oli se, että ruusut näyttivät oikein hyviltä kun ne mallattiin olkapäälle, mutta siinä se on tehdessä tapahtunut, kun varjostus ja värit laitettiin. Kuva muuttui täysin varjojen ja värien jälkeen ja koko ruusun muoto on ihan toista, kun osviittakuvissa.

    No, en viitsi tuosta selittää sen enempää, mutta ihan älyttömän isot kiitokset tuosta sinun kokemuksesi jakamisesta! Siitä oli niin suuri apu! Ihan älyttömältä tuntuu, mutta olen Kuopiosta asti saakka valmis käymään Helsingissä jos saan tämän asian tästä eteenpäin menemään. Pakko jotenkin oman mielenrauhansa vuoksi itsekin ajatella tämä jonkinlaisena prosessina, joka nyt kuuluu elämään. Auttaa ainakin hitusen verran tähän ahdistukseen ja tähän älyttömään katumisen tunteeseen.

    Mut kiitos vielä, toivottavasti tää tästä lähtis johonkin suuntaan etenemään. :) Mukavaa syksyä!

    ReplyDelete
  106. Siis voi herranjumala.. Mä kyllä ymmärrän että oot tosissas ton halunnu pois, mut että olit noin paniikissa sen tatskan ja siihen suhtautuvien kommenttien takia.. Et sä siitä yhtää nopeemmin päässy kuitenkaa eroo vaik maksoitki niin kauheesti lentolipuista, oisit voinu vaa nauttii matkastas.. Nooh taitaa olla vaan että ite oon niin pihi etten vaan pystyis lähtee tost noi vaa kalliita lentolippui hommaamaa, ja tatuointeja pitäs oikeesti miettii ajan kans.. Itel siis vasemmas olkapääs ruusu ja höyhen, enkelinsiivet tulee perjantain selkään :) toi eka tatuointi nyt oli vähän "extempore", mutta ite sen suunnittelin ja piirsin, eikä oo minkäälaista tarkotusta. Siipiä suunnittelin jo 14-vuotiaana, ja nyt melkein 18-vuotiaana käyn ne ottamassa. Mut hei tsemii sulle, älä tee samanlaist virhettä uudestaa, tai jos päätät tatskan hommaa ni suunnittele se huolella nii et tuu katumapäälle !

    ReplyDelete
  107. Heippa! Tiedätkö onko tatuoinnin poistattaminen helpompaa, jos on väritatuointi, eikä niin musta kuin tuo sinun? punasta, ruskeeta, vihreetä mulla...? kiitos vastauksestasi :)

    ReplyDelete
  108. Mahtava kokemus ja hurja annos rohkeutta. Kiitos siitä.

    ReplyDelete