Thursday, May 17, 2012

Helatorstai

Nyt ihan ekaks ei voi sanoa muuta kuin: HYVÄ SUOMI! JA HYVÄ JESSE JOENSUU!!
En pystynyt katsomaan koko matsia, koska oon sellainen stressailija, joten katsoin vasta vikan erän, ja kyllä kannatti.

Lähdin eilen kaupungille ja olin jättänyt ikkunan auki tuuleettaakseni kämppää. Mietin vielä siinä, että mitäs jos joku jättiläisamppari lentää mun asuntoon.. No ajattelin, että eikai vielä tähän aikaan vuodesta. Mulla on ihan erityiskammo amppareita kohtaan, koska sain kolme ampparinpistosta 3-vuotiaana kesämökillä, ja kaikki kaula-naama-alueelle. Menin muina miehinä keinumaan pihakeinuun tietämättä keinussa olevasta ampparinpesästä. Siinä sitten tuhatta ja sataa ensiapuun. Ja muistan ton tilanteen kuin eilisen. Se ampparin "myrkky" alkoi väsyttää niin maan perkuleesti.

Nojoo, eilen kun tulin sitten sieltä kaupungilta kotiin, niin mikäs muukaan kuin fakin ampiainen möllötti mun ikkunalla. En voinut muuta kuin pukea "suojavaatteet" päälle ja toivoa parasta.

Tuo pieni läiskä oikeanpuoleisessa ikkunassa ylhäällä oli the amppari!
No ne suojavaatteet..... Odotin noin 30 minuuttia ikkuna auki, josko se lentäis ulos...
Ja niinhän se lopulta lensi. Sen jälkeen en ole uskaltanut pitää ikkunaa auki..
 

Tänään mä olen sitten helatorstain kunniaksi lenkkeillyt ja yrittänyt syödä terveellisesti.
Niin ja olenhan mä pessyt pyykkiä ja siivonnutkin.
 Nää kuvat nyt vähän on mitä on, koska mulla ei ole photoshoppia. Se on oikeasti mun tärkein työkalu tässä bloggailussa.
Tilasin viime viikolla Nellyltä White Labelin Nourit. Koko on 35 ja Nellyllä kyseinen koko on jo loppuunmyyty.
Mulle nää oli puoli kokoa liian isot, enkä tiedä pystyykö niitä enää palauttamaan, kun tosiaan jätin sen lähetyspaketin sun muut sinne Hakiksen Rossoon viime perjantaina.
Hintaa näillä oli 79,00 euroa ja ovat aitoa mokkaa. Eli jos jotain kiinnostaa, niin myyn nää mielelläni.
:)


Hyvää viikonloppua teille kaikille!
<3

67 comments:

  1. :DDDD oot iha huippu! sulla on niin helkkarin hauskat jutut

    ReplyDelete
  2. komppaan ekaa anoa :-D !

    ReplyDelete
  3. haha mäkin pelkään ampiaisia! :D
    ku oot joskus puhunut että teet postauksia ajastukseen niin miten se tehdään? kiitos jos viitsiit vastata ;)
    inthemoment-j.blogspot.com

    ReplyDelete
  4. Janita:
    Siellä postauksen lopussa, "JULKAISE TEKSTI"-kohdan yläpuolella on "Julkaisuasetukset", klikkaa sitä ja valitse aika, koska haluat postauksen julkaistavan :)

    ReplyDelete
  5. Niin tuttua toi ampiaishomma. Täälläkin aina pueataan suojavarusteet (eli kaivetaan kaapista paksuin ja isoin talvitakki) ja otetaan Raid kaapista ja sitte vasta uskalletaan lähestyä! :D

    ReplyDelete
  6. Kesäsin sain häätää useamman ampiaisen päivässä ulos kämpästä kunnes tajusin hankkia ikkunaan ötökkäverkkoa. Itse nidoin sen kiinni sisäpuolelle uloimman ikkunan karmeihin, mutta kaipa sen voisi pienillä nauloillakin kiinnittää. Eipä oo ampiaisia sen jälkeen näkynyt ja hyvillä mielin voi pitää ikkunaa auki.

    ReplyDelete
  7. Mulla on kans ihan jäätävä ampparikammo, kiljun aina jos näen sellasen ja ulkona (toki sisälläkin ampparin yllättäessä) juoksen henkeni edestä pakoon. Joten tiedän sun fiiliksen, kun sisällä nököttää yks mörriäinen. Mulla tulee aina vainoharhainen fiilis että mitäs jos niitä onkin enemmän ku yks, missä ne muut piileksii? Eli meidän taloudessa ei ikkunat oo kyllä koskaan auki :D

    Hei mistä toi ihana lehtiteline muuten on? :)

    -S

    ReplyDelete
  8. Mäkin oon samaa mieltä tän ensimmäisen anonyymin kanssa :D Oot aivan ihana! :)

    ReplyDelete
  9. ite pelkään lintuja ihan holtittomasti. Oon monta kertaa jättänyt ikkunan auki (10cm) ja mikäs oksetuss kotona sit räpiköi kun astut sisään. Paniikkikohtausten saattelemana oon teljennyt itseni lähimpään huoneeseen, pukenut suojavaatteet (huppu päässä ja kiristetty) ja ottanut jonkun tennismailan käteen. Sit ikkuna apposen auki ja kyynelten valuessa opastan sen elukan ulos. Onneks asun nyt niin keskustassa ettei tässä oikein ole puita vieressä, eli ei lintuja. En siltikään uskalla jättää ikkunaa isosti auki ellen vartioi vieressä :D osta joku sähkökärpäslätkä!

    ReplyDelete
  10. mulla tuli yhteen väliin asuntoon aina amppareita, jostain, vaikka ikkunat oli kiinni ja olin teipannut ikkunanpielet jesarilla. no, ostin kerran sellasta tehoraidia ja siinä sanottiin että se tappaa myös ampiaiset. suihkutin sitä myrkkyä niin paljon että se suihke kostutti mun sohvankin ihan märäksi ja se tappaja-ampiainen senkun innostu vain ja pörräs jokaiseen ilmansuuntaan päättömästi. me oltiin mun koiran kanssa vessassa piilossa ja se oli ihan kamalaa:D lopulta kun olin suihkuttanut abaut sata kertaa kohden sitä ampiaista, se syöksyi yhtäkkiä kohti maata ja jäi sinne, sitten hakkasin lehdellä sitä niin kauan että se oli hajonnut eri osiin. sen jälkeen kykenin riisuutumaan ninjavarustuksestani. eli pystyn kuvittelemaan tuskasi varsin hyvin :D

    ReplyDelete
  11. Hei meijän piti tulla Ibitioneihin tänä vuonna mutta lähdenkin huomenna viron maalle :D Olisi ollu super kiva tulla moikkaa vaikka viimevuonna jäi vähän karmasee se porukka mitä siellä oli :D Nyt ärsyttää...

    ReplyDelete
  12. mikset sä osta pohjallisia noihi kenkiis, jos ois sit sopivat?=D

    ReplyDelete
  13. vitut sä mitään photoshoppia tarttet, opettele eka se kameran käyttö ja sit käytä se tuhat euroo vähän viisaammin. photoshopilla ei voi poistaa niitä virheitä mitä sä sillä kameralla teet josset osaa käyttää sitä.

    ReplyDelete
  14. Aivan ihana Laura toi sun asuntos ! näyttää jotenkin tosi lämpimältä ja kotoisalta :) mä täällä ihmettelen että miten jollain voi olla noin pieni jalka kun sulla on :D

    ReplyDelete
  15. paljolla myyt noi kengät? vai samalla hinnalla ku uutena?

    ReplyDelete
  16. Onko tää sivusto tuttu?

    http://www.picmonkey.com/

    Tuota ei tarttee ladata omalle koneelle, voit käsitellä kuvan ja sit tallentaa sen itsellesi....

    ReplyDelete
  17. heips jos kengät ovat vain puolikokoa liian suuret laita kenkiin pohjalliset, näin saat oikean kokoiset kengät :)

    ReplyDelete
  18. Postaisit useammin, juttus saa mut aina hihittelemään täällä ääneen. :-D Good work!

    ReplyDelete
  19. täällä myös yksi ampiaiskammoinen. en pysty olemaan parvekkeellakaan enää rauhassa kun pelkään että niitä tulee jostain. viime kesänä kun niitä pörräs jatkuvasti tossa parvekkeella. koskaan ei ole kuitenkaan ampiainen mua pistänyt.

    ReplyDelete
  20. I feel your pain bro, mullaki iha järkyttävä amppari pelko:D Kerran mulla oli yks amppari hiuksissa ja kun ohimennen hiuksiani haroin kädellä niin se pisti mua pikkurilliin ja kyllä sattu:( sen jälkeen oli viikon ajan ihan turvonnut ja tosi kipeä. Nii ja jos noi kengät on vaan puol kokoo liian isot ni osta ihmeessä niihin jotku pohjalliset! Ei noin ihania kenkiä raaskis millää myydä tai palauttaa:)

    ReplyDelete
  21. vähän olit rohkee!:D Ite pelkään niin älyttömästi kaikkia ötiäisiä etten vois hetkeekä olla samassa tilassa niittenkaa.
    Ihania kuvia!:) Blogis piristää aina mun päivää.

    -Terhi

    ReplyDelete
  22. Jostain syystä nuo ampiaiset piinaa juuri niitä, jotka niitä pelkää. Kun juttelet sisälle tulevista ampiaisista ei-ampiaiskammoisten ihmisten kanssa, niillä ei ole mitään kokemuksia moisesta. Mun kokemuksiin taas kuuluu muun muassa ampiaispesä vaatekaapin ilmanvaihtokanavassa.. Sit seuraavana kesänä ku muutin uuteen asuntoon, ajattelin, että nyt ei voi tää huono tuuri enää jatkua ja eihän ne ampiaiset nyt seitsemänteen kerrokseen lennä.. kunnes huhti-toukokuussa parin viikon sisään sisälle lenteli about 10 ampiaista. Käytännössä _joka kerta_ kun ikkunat oli auki. Sen jälkeen marssittiin poikaystävän kanssa Clas Ohlsonille ja iskettiin verkot ikkunoihin. Kas kummaa, eräänä yönä verkko oli lörpsähtäny irti yhdestä kulmasta n. 10cm kokoisen alueen verran ja mihinkäs muuhun herään aamukuudelta kuin tuttuun surinaan!

    ReplyDelete
  23. Haha,ihanaa et joku muukin pelkää ampiaisia yhtä paljon kuin mä :D mistä toi sun lehtiteline on hankittu? Oon jo pitkään ettiny just tollasta seinään kiinnitettävää mallia! :)

    ReplyDelete
  24. osta jotkut pohjalliset noihin! :DD

    ReplyDelete
  25. Anonyymi Anonyymi sanoi...

    osta jotkut pohjalliset noihin! :DD


    Kokeilin jo, ja sellaisia geelijuttuja myös - silti liian isot :/

    ReplyDelete
  26. Anonyymi sanoi...

    paljolla myyt noi kengät? vai samalla hinnalla ku uutena?

    Kyllä mä voisin niistä parikymppiä tinkiä :)

    ReplyDelete
  27. http://liisaslifeintheworld.blogspot.com/2012/05/1.html

    haaste sinulle! alhaalla pienellä lukevat kyssät... :)

    ReplyDelete
  28. Onks su koko 34-35 jos noi oli sul liia isot! Minlä pitune oot? :))

    ReplyDelete
  29. Laura sä oot niin ihana ! Sun blogi on kaikista iha PARAS ! vitsi ku kenkä koko ei oo 35....

    ReplyDelete
  30. hyyi ampparit on pelottavii :( ps. ihanat noi kengät <3!

    fashionsituation.blogspot.com <3

    ReplyDelete
  31. Luin tänään vasta ekan kerran sun blogia. Selasin ainaki puolet sun kaikista kirjotuksista läpi. Tosi monipuolisia postauksia :) ilta vierähtää mukavasti näin kiinnostavaa blogia lukiessa!

    ReplyDelete
  32. Aivan ihana tää sun blogis. Luin tänään vasta ensimmäisen kerran tätä ja aikaa vierähti mukavasti postauksia lukiessa. Tosi monipuolinen ja kiinnostava. Jatka samaan malliin! :)

    ReplyDelete
  33. Kiharratko hiukses yleensä noilla patukoilla vai suoristusraudalla? Itse käytän aina suoristusrautaa, mutta vuosien saatossa siihen pinnalle on kertynyt lakkaa, joka vaikeuttaa sen raudan liukumista hiuksilla kiharrettaessa. Muutenki itelläni on niin paksu tukka että kihartamiseen menee vähintään se puoli tuntia aikaa ja oma hius on niin suora, että samaa suortuvaa pitää kihartaa useasti. Onko nää patukat parempi vaihtoehto ja onko vaivattomampi? :)

    ReplyDelete
  34. Mullakin on ihan älyttömä fopia hämähäkkejä kohtaan!! En voi sietää niitä!

    ReplyDelete
  35. Voi ei oot ihana!! :DDD Kiitos taas huipusta postauksesta ♥

    ReplyDelete
  36. oi ku ihanat noi korkkarit! ja vielä 35:) on tosi hankala löytää ton kokosia korkkareita:) tai ainaki itestä tuntuu nii:) et varmaa ala lähettää noita kovi kauas?

    ReplyDelete
  37. Tää on niin ihana blogi, ei voi muuta sanoo! :)

    come-to-seadle.blogspot.com

    ReplyDelete
  38. Haha en ollut sit ainut joka kriiseili amppareista helatorstaina!! :D Vihaan sitä, että meillä pidetään kesäaikaan takapihan ovea auki koska kaikki anmpparit lentää aina sit sisälle, ja olin eilen iha pelko perseessä ku herra pörriäinen teki visiitin, onneks äiti sit pelasti :D :D Terveisin alle kuukauden päästä 18-vuotias ampparikammoinen :D :D

    ReplyDelete
  39. Löysin sun blogin sattumalta kun selasin blogeja ja heti jäin koukkuun :)
    Aloitin lukemaan tätä tällä wkolla ja nyt olen lukenut kaikki :)
    Heh :)
    Joten kiitoksia tästä ja jatka samaan malliin :)

    ReplyDelete
  40. Hahhaha pystyn täysillä sympatiseeraamaan (okei ei toi ole sana) sun ampparikammoa koska kärsin pahanlaatuisesta fobiasta itsekin :D Eikä mua ole ikinä edes pistetty! Jos jotain inhoan kesässä niin niitä hemmetin surisijoita....Ja joo en uskalla pitää ikkunaa auki kämpässäni vaikka olis kuinka helle. On se niin vaikeeta tää elämä...täynnä kaikenlaisia vaaroja....:P

    Kiva arska collection :]

    ReplyDelete
  41. Kannattaa varustautua lisäksi hiuslakalla...johan loppuu ampparilta lento kesken jos meinaa lähestyä liikaa!!! Toimii!! Tämä voisi olla ääripään ratkaisu hätätilanteessa!:-D

    ReplyDelete
  42. suutareilta ja kenkäkaupoista saa sellasia päkiän kohalle laitettavia nahkasia "paloja" itellä puoli numeroa liian suuret korkkarit muuttu ainakin heti sopivan kokosiks kun sellaset ostin:)

    ReplyDelete
  43. Hei ootko kokeillu sellasia päkiäpohjallisia? Mulla on itellä sellanen puolikokonen jalka niin joudun ostaan useesti vähän isoja kenkiä, mut ne pohjalliset kun laittaa, niin on sopivat! :)

    ReplyDelete
  44. Syy miksen jätä KOSKAAN terassinovea auki päivisin :DD (eihän ne yöllä lentele, eihän??) varsinkaan nyt ku ne on vähä "horkassa" ku ne heräilee, apua!

    Ja Laura olisi ihan mielettömän jees jos tekisit esittelyn noista hajuvesistä :)

    ReplyDelete
  45. love those shoes ! <3 mitä mieltä olet muuten naisista joilla on kasvoissa luomi? onko itselläsi ? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onhan mulla, silmän alla aika näkyväkin :)
      Mikäs siinä, luomet on ihan luonnollisia ja kivoja, perus :)

      Delete
  46. Tyttäreni innoittamanMay 19, 2012 at 9:01 PM

    En ota kantaa ampiais-juttuihin, mutta haluan,sanoa että olet todella: mainio/omaperäinen/mielenkiintoinen/harmiton/-> oman tiesi kulkija/rohkea/ seksikäs/asiallinen/rakastettava/ihailtava/Seurailen myös muiden muotiblogeja ja olen huomannut, että uskallat olla oma itsesi
    Olen erään fanisi äiti ja seurailen blogiasia ajoittain. Elän omaa nuoruuttani blogisi kautta.:)Olen 40v nainen ja tyylisi antaa minulle paljon inspiraatiota pukeutumiseeni. Monet ystäväni lukevat myös blokiasi.Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi.Jatka samaan tyyliin ja ole oma itsesi niin kuin tähänkin asti.

    ReplyDelete
  47. Sun amppari-ilme :D Hahah.

    http://colours-and-carousels.blogspot.com

    ReplyDelete
  48. Sun pitää asentaa semmoinen verkko ikkunaan :) mulla semmoiset on ja ei tarvii pelätä et joku lentävä öttiäinen tulis sisälle :P

    ReplyDelete
  49. voisin syödä ton "pitsikuvan". !! <3

    ReplyDelete
  50. Olipas ihanaa nähdä sinut eilen messuilla.Olit luonnossa paljon kauniimpi ja niin ihanan pikkuinen <3

    ReplyDelete
  51. Heei kiva postaus mut miks postaat nykyään niin harvoin! :(

    ReplyDelete
  52. Moip, näin sut kans messuilla eilen! Olitpas söpönä. En kehdannut sit kuitenkaan moikata.

    ReplyDelete
  53. Mäpä näin sut tänää lenkkeilemässä Hesarilla! :>>

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hienoo! :D Nyt joku uskoo, että lenkkeilen joskus :)

      Delete
  54. Kiitos kaikille ihanille kommenteista <3

    ReplyDelete
  55. Koska postaan vain silloin, kun tuntuu siltä, ja ikävä kyllä viime aikoina, ei ole bloggailu ollut se ykkösjuttu. Mutta kiva kun kaipaat. Varmasti kesän tullessa alan taas bloggailla enempi :)

    ReplyDelete
  56. Miten sulla on rahaa noihin ihaniin vaatteisiin? Käytkö sä töissä? Minkälaisissa? Vai onko sulla rikas mies?

    ReplyDelete
  57. Jos noi kengät on puoli numeroa liian isot, kannattaa kokeilla niitä päkiän alle laitettavia geeli"läpysköjä", mitä voi ostaa esim. apteekista:) (ja on tarkoitettu ihan varta vasten korkkareihin) maksaa n.8 euroa..

    ReplyDelete
  58. I can't translate your blog, but lovely photos!

    ReplyDelete
  59. tosi kiva blogi sul, jään lukemaan!:)

    http://live-your-dreams-darja.blogspot.com/

    ReplyDelete
  60. Aaaivan ihana blogi, pakko lukea säännöllisesti :) Mistä on tuo kuudennen kuvan valkoinen lehtiteline ja hinta? On ollu jo hakusessa jonkun aikaan mutta missään ei ole pistäny silmään samanlaista!

    ReplyDelete